Kestävän kaivostoiminnan verkosto on toiminut pian kaksi ja puoli vuotta hyvällä menestyksellä. Talvivaaran ympäristöonnettomuuden jälkeen on tapahtunut myönteistä kehitystä kaivostoimijoiden ja sen keskeisten sidosryhmien välisissä suhteissa. Keskusteluja alusta pitäen seuranneena voin todeta että muutos on ollut merkittävä.

Verkosto on tarjonnut mahdollisuuden eri näkemysten käsittelyyn tavalla, joka on lisännyt osapuolten keskinäistä ymmärrystä ja ajan myötä myös luottamusta. Vaikka kaikesta ei olla samaa mieltä, monista kysymyksistä on kyetty löytämään yhteinen sävel, joka on helpottanut yhteisymmärryksen löytämistä myös käytännön tasolla.

Verkosto on luonut kaivosalalle lyhyessä ajassa useita käytännön toimintaohjeita. Kaivosyhtiöt ovat osallistuneet kiitettävästi uutta kaivosvastuujärjestelmää koskeviin koulutustilaisuuksiin. Näillä näkymin muutaman vuoden sisällä suurin osa Suomessa toimivista kaivosyhtiöistä soveltaa yhteisiä menettelytapoja toimintaansa. Niiden avulla pyritään varmistamaan että kaivostoiminnalla on paikallisten asukkaiden ohella myös muiden elinkeinojen tuki takanaan, ja että se on ympäristön kannalta kestävällä pohjalla.

Vastaavaa lähestymistapaa voisi suositella myös muille luonnonvarasektoreille, joissa on painiskeltu osin samojen kysymysten parissa. Asia on ajankohtainen erityisesti bioenergian saralla. Pääministeri Juha Sipilän hallitus on tehnyt hartiavoimin töitä vaikuttaakseen Euroopan komission bioenergian kestävyyttä koskeviin linjauksiin. Näillä näkymin marraskuun lopussa julkaistavat kestävyyskriteerit aiheuttavat sydämentykytyksiä erityisesti metsäsektorilla, joka on tehnyt jätti-investointeja biopolttoaineita tuottaviin laitoksiin.

Suomella on ollut näissä keskusteluissa vain yksi strategia, joka on perustunut biomassan ilmastoneutraaliuteen. Jos EU-komissio päätyy toisenlaiseen käsitykseen, meillä ja muilla pohjoismailla on edessä vakava itsetutkiskelun paikka. Tuolloin olisi perusteltua koota verkoston kaltainen yhteistyöelin suunnittelemaan puunkorjuun, metsänhoidon ja biomassan käytön linjauksia luonnon monimuotoisuuden ja ilmastoneutraaliuden varmistamiseksi.

Sama koskee laajemmin ottaen kaikkea luonnonvarojen käyttöä. Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden kynnyksellä Suomen kannattaisi virittää periaatekeskustelu miten eri tarpeet, (talous, työllisyys, muut elinkeinot ja ympäristö) voidaan sovittaa yhteen.

Tällaisiin ehdotuksiin suhtaudutaan meillä usein varauksellisesti. Monet pysyttelevät mieluummin omiensa parissa ja lausuvat sieltä käsin omat kantansa. Tällaisesta poteroajattelusta kannattaisi pyrkiä eroon jos haluamme varmistaa, että toimintamme on aidosti kestävällä pohjalla.

Eri osapuolten välinen yhteistyö on paras keino kartoittaa mitä näkökulmia luonnonvarojen käytössä tulisi huomioida. Lopputuloksen tulisi perustua aitoon vuoropuheluun eikä se saisi olla ennalta määrätty. Avoin lähestymistapa säästää pidemmän päälle kaikkien aikaa ja resursseja.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on Kestävän kaivostoiminnan verkoston pääsihteeri

Kuva: Jukka Brusila, Kevitsan kaivos