Kuvaus yrityksestä

SMA Mineral Oy:llä on kalkkikivikaivokset Torniossa ja Pieksämäellä sekä kvartsikaivos Torniossa. Yritys on aloittanut myös malminetsinnän vuonna 2015. Emoyhtiö on SMA Mineral AB ja sen kotipaikka on Filipstad Ruotsissa. Toimintaa yhtiöllä on Euroopassa yhteensä 30 paikkakunnalla seit-semässä eri maassa. Suomessa SMA Mineral Oy louhii kalkkikiveä ja valmistaa siitä kalkkipohjaisia tuotteita Kalkkimaan ja Loukolammen kalkkitehtailla. Kaivostoiminta koostuu avolouhoksista sekä kalkkitehtaista, joissa tehdään tuotteesta riippuen murskausta, seulontaa, jauhatusta sekä säkitystä. Kaivostoiminnan lisäksi yhtiö valmistaa poltettua ja sammutettua kalkkia, jota ei käsitellä tässä raportissa.

Pohjoismaiden suurin dolomiittiesiintymä Kalkkimaa on otettu käyttöön jo 1500-luvulla. Raaka-aine riittää nykyisellä louhintamäärällä yli 500 vuodeksi. Ankeleen dolomiittiesiintymä on otettu käyttöön 1950-luvulla. Ristimaan louhoksella on louhittu kvartsia vuodesta 1992 lähtien.

 

TSM-tulokset ovat saatavilla todentamisen jälkeen.

Yhteiskuntavastuuraportti

Yritys lukuina

  • Tuotantomäärä: Kalkkimaa: 67 761 t dolomiittista kalkkikiveä + 21 487 t louheita, sepeliä ja murskeita; Ankele: 51 622 t dolomiittista kalkkikiveä + 11 244 t louheita, sepeliä ja murskeita; Ristimaa: 226 615 t kvartsia + 297 076 t louheita, sepeliä ja murskeita
  • Kokonaislouhinta: Kalkkimaa: 92 248 t (malmia 73 %, sivukiveä 27 %); Ankele: 77 923 t (malmia 66 %, sivukiveä 34 %); Ristimaa: 538 048 t (malmia 53 %, sivukiveä 47 %)
  • Raportoidut malmivarat: Kalkkimaa: 9,9 Mton; 98 Mton (Ca 19%, Mg 10%); Ankele: 1,9 Mton; 6,0 Mton (Ca 19%, Mg 8%); Ristimaa: 0,9 Mton; 1,3 Mton (SiO2 92%)
  • Raportoidut mineraalivarannot: Kalkkimaa: 9,4 Mton; 94 Mton; 94 Mton (Ca 19%, Mg 10%); Ankele: 1,7 Mton; 4,0 Mton; 10,0 Mton (Ca 19%, Mg 8%); Ristimaa: 0,9 Mton; 1,0 Mton; 1,0 Mton (SiO2 92%)
  • Toiminnan aloitusvuosi: Kalkkimaa: Löytymisvuosi: 1600-luvulla / Aloitusvuosi:1917; Ankele: Löytymisvuosi: ennen 1902 / Aloitusvuosi: 1966; Ristimaa: Löytymisvuosi: 1987 / Aloitusvuosi: 1989
  • Kaivoksen arvioitu jäljellä oleva elinikä: Kalkkimaa: 100 vuotta; Ankele: 38 vuotta; Ristimaa: n. 6v
  • Kaivosalueen pinta-ala: Kalkkimaa: 93,991 ha; Ankele: 42,126 ha; Ristimaa: 39,308 ha
  • Omien työntekijöiden määrä (31.12.): Kalkkimaalla ja Loukolammella yhteensä 11 henkilöä [SMA Mineral Oy yhteensä 36 henkilöä]
  • Työntekijöiden pääasialliset asuinkunnat: Keminmaa 18 %, Tornio 18 %, Pieksämäki 55 %
  • Vakituisten urakoitsijoiden määrä (31.12.): 7 henkilöä
  • Käyttökate EBITDA: Ei raportoitu
  • Maksettu yhteisövero: 0 euroa

Tietoja etsinnöistä

SMA Mineral Oy on kaivosyritys, joka harjoittaa myös malminetsintää. Yritys on tehnyt malminetsintää vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 2020 suoritettiin pienimuotoista malminetsintää Tornion kunnassa. Yrityksellä on jatkomalminetsintälupa jo aiemmin tutkitulle Peurakallion alueelle Torniossa. Alueen koko on 86,65 ha. Malminetsintäalueilla arvioidaan olevan ainakin kvartsia. Malminetsintämenetelminä on käytetty syväkairausta, pintanäytteitä ja kairauksia. Valituksen alaisia lupia malminetsintäalueilla ei ole.

  • missä kunnissa malminetsintää tehdään: Tornion kunnassa
  • millä menetelmillä malminetsintää tehdään: Maastokartoitus, pinta näytteitä, kairauksia
  • etsittävät metallit/mineraalit: Kvartsi
  • Varausalueiden lukumäärä ja pinta-ala: 0 kpl
  • Malminetsintälupa-alueiden lukumäärä ja pinta-ala: 1 kpl ja 86,65 ha
  • Malminetsintälupahakemusten lukumäärä ja pinta-ala: 0 kpl
  • Valituksen alaisia malminetsintälupia: 0 kpl
  • Malminetsintäkairaus: 1,194 km

Ympäristö

Yhtiön ympäristökäytännöt:
Kyllä Ei
Sijainti luonnonsuojelualueella* 
Ympäristöjohtamisjärjestelmä **
Ympäristövaikutusten selvitys vaadittu (YVA-lain mukainen)
Mittaukset pölylle
Mittaukset melulle
Mittaukset tärinälle
Ympäristöriskien arviointi tehty
Poikkeamia ympäristöluvista ***
Sulkemissuunnitelma kaivokselle
Suunnitelma kaivoksen hallitulle alasajolle yllättävissä tilanteissa
  • ** Sertifiointi ISO 14001 -standardin mukaisesti

  • Ympäristölupa myönnetty: kyllä
  • Luvan myöntövuosi: Kalkkimaa: 2013, Ankele: 2019, Ristimaa: viimeisin uusi lupa 2021; sitä edellinen voimassa ollut: 2013
  • Linkki lupaan: https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/1500507, https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/1583879
  • Ympäristönsuojelulain mukainen vakuus: Kalkkimaa: 40 000 €; Ankele: 0 €; Ristimaa: 40 000 €
  • Kaivoslain mukainen vakuus kaivoslupa-alueella: Kalkkimaan kaikki louhokset yht: 9 000 €; Ankele: 3 000 €; Ristimaa: 6 000 €
  • Kaivoslain mukainen vakuus malminetsintälupa-alueilla: 2 000 €

Avainluvut

  • Kaivannaisjätteen määrä: Kalkkimaa: pintamaa 243 t (100 %) Ankele: pintamaa 19 908 t (57 %), sivukivi 15 057 t (43 %) Ristimaa: soijaporajäte 3 t (0,002%), pintamaa 25 500 t (17%), sivukivilouhe 122 763 t (83%)
  • Kaivannaisjätteen hyötykäyttö: Kalkkimaa: – Ankele: sivukivilouhe, 13 % Ristimaa: –
  • Polttoaineiden kulutus: Kalkkimaa: – Ankele: – Ristimaa: –
  • Muu energian kulutus: Toimipaikoille toimitetun sähkön jakauma (kaikilla toimipaikoilla sama): Turve ja fossiiliset energialähteet 41 %; Uusiutuvia energialähteitä 25 %;Ydinvoima 34 %. Ei saatavilla eriteltynä sähköä ja lämpöä vaan kokonaiskulutus: Kalkkima: 2,12 GWh/a, Ankele: 1,59 GWh/a, Ristimaa: 0,19 GWh/a
  • Energian kulutuksen tavoite: Ei asetettuja tavoitteita.
  • Kaivoksen CO2-päästöt: Ei raportoitu
  • Veden kulutus: 1500 m3, Ankele: 486 m3 (100%), Ristimaa: 0 Mm3 (0 %)
  • Veden purku kaivosalueen ulkopuolelle: Kalkkimaa: 0,25 Mm3/a, Ankele: 0,12 Mm3/a, Ristimaa: 0,15 Mm3/a
  • Patojen lukumäärä kaivosalueella: Ei patoja.
  • Toiminta-alueella esiintyy uhanalaisia lajeja: neidonkenkä, lehtotikankontti, horkkakatkero, ketokatkero, soikkokaksikko, metsänemä, valkolehdokki, lehtonoidanlukko, ketonoidanlukko, kurjenkello, ahokissankäpälä (11 lajia) Ristimaalla ja Ankeleella: ei uhanalaisia lajeja.
  • Ympäristövaarallisten kemikaalien käyttö: Prosesseissa ei käytetä kemikaaleja.
  • Luonnon monimuotoisuuteen liittyvät toimet:
    • -
     

Henkilöstö ja turvallisuus

Yhtiön henkilöstökäytännöt:
Kyllä Ei
Henkilöstöaloitejärjestelmä
Koko henkilöstöä koskevat kehityskeskustelut
Henkilöstön koulutussuunnitelma
Tasa-arvosuunnitelma
Henkilöstöllä edustus yrityksen hallinnossa
Työterveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä*
Työturvallisuuskortti kaikilla alueella työskentelevillä
Oma pelastusyksikkö

Avainluvut

  • Koulutuspäivät keskimäärin: Yhteensä 17 päivää, keskimäärin 2 pv/työntekijä
  • Sairauspoissaolot (pois lukien urakoitsijat): -
  • Tapaturmataajuus: 2 poissaoloon johtanut tapaturma 1 000 000 työtuntia kohti (yli yhden työvuoron menetykseen johtaneet onnettomuudet). Ei tapaturmia urakoitsijoilla.
  • Käytössä olevat työvuorojärjestelmät: 1-vuorojärjestelmä, 2-vuorojärjestelmä, 3-vuorojärjestelmä vaihdellen tarpeen mukaan, 8 tunnin työpäiväjärjestelmä.
  • Naisten osuus työvoimasta:

Vaikutus lähialueiden käyttöön ja toimeentuloon

Vaikutukset paikallisiin elinkeinoihin:

Kaivos- tai malminetsintätoimintaa ei ole poronhoitoalueella. Maaseutuelinkeinoihin liittyvien sidosryhmien toimintaan osallistutaan aktiivisesti. Matkailuelinkeinojen harjoittajat eivät ole yrityksen mukaan sidosryhmiä. Maanomistajat huomioidaan yrityksen sidosryhmätyössä.

Vaikutukset lähialueen virkistyskäyttöön:

SMA Mineralin vaikutukset maankäyttöön kohdistuneena haittana ovat asumisviihtyvyyden ja rakennusten arvon aleneminen kaivospiirin välittömässä läheisyydessä. Toiminta-alueiden lähiympäristössä on hieman matalampi lintutiheys. Kaivostoiminnalla on yhdessä alueen muun maankäytön kanssa lievä heikentävä vaikutus alueen sienilajistoon. Suo- ja metsäalueilla on nähtävissä myös kuivatusvaikutus, mutta lähialueet on myös ojitettu.

Positiivisena vaikutuksena kaivostoiminta ylläpitää louhosten ympäristön eliöstön ja kasvillisuuden runsaana pitämällä myös kasvillisuutta avoimena ja maaperää ravinteikkaana.

Vaikutukset maisema-arvoon:

Maisema-arvot on huomioitu yrityksen toiminnan suunnittelussa. Kalkkimaan tehdasalue ja sinne johtava tie on merkitty kaavamerkinnällä sk/p eli paikallisesti arvokas kulttuuriympäristö. Alueen perinteinen rakenne ja rakentamisen mittakaava tulee säilyttää ja tiestön linjaukset ja vanhat pihapiirit viljelyksineen pyritään huomioimaan toiminnan suunnittelussa ja säilyttämään. Kalkkimaan alueen lähiympäristössä on useita suojelullisesti arvokkaita perinnemaisemia, suojeltuja muinaismuistoja sekä luonnonsuojelukohteita, joiden säilyvyydestä yhtiö huolehtii omaehtoisen hoitosuunnitelman mukaisesti.

Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa

Sidosryhmäyhteistyö:

Yrityksen tärkeimmät sidosryhmäviestinnän kanavat ovat paikallisten suorat yhteydenotot, paikallislehti, vuosiraportti, internetsivut, kirjeet ja tapahtumat sekä vierailut. Yritys tukee muun muassa paikallista urheilutoimintaa painottuen junioritoimintaan, työntekijöiden vapaa-ajan urheilu- ja kulttuuritoimintaa sekä SOS-lapsikylän toimintaa. Yritys tarjoaa myös lopputyö, kesätyö- ja harjoittelupaikkoja koululaisille ja opiskelijoille. Palautekanava on olemassa sidosryhmien palautteelle ja käytänteet palautteen käsittelylle ja sidosryhmätyöskentelyä on kehitetty yrityksessä vuosittain yhdessä johtamisjärjestelmän kanssa.

Tutkimus- ja yhteistyöhankkeet:

  • Kestävän kiertotalousliiketoiminnan kehittäminen yhdessä Oulun yliopiston ja Tekesin kanssa; kalkkikivimateriaalin käyttö osana kaivosten happamien kaivosvesien puhdistamisessa – KAIVASU-hanke Hituran lopetetulla kaivosalueella Nivalassa.
  • Kaivosvastuujärjestelmä käytössä kaivostoiminnalle
  • Kiertotaloushankeyhteistyö paikallisten toimijoiden sekä Oulun yliopiston kanssa

Towards Sustainable Mining – TSM Suomi