Brysselissä järjestettiin joulukuun toisella viikolla MIN-GUIDE-hankkeen päätöskokous, jossa esiteltiin hankkeen tuloksia ja johtopäätöksiä. Kokous tarjosi hyvän katsauksen kaivannaissektorin keskeisiin haasteisiin Euroopassa.

Hankkeen yhtenä huolenaiheena oli kaivosalaa koskevan tiedon pirstaleisuus ja lainsäädännön hajanaisuus. EU:ssa toteutetuista kymmenistä kaivosalan tutkimushankkeista ei löydy edelleenkään tietokantaa, joissa niiden tuloksiin voisi tutustua. Hankkeisiin on vuosien saatossa käytetty varovaisesti arvioiden kymmeniä miljoonia euroja, joten tuntuu oudolta, ettei niiden tuloksia ole mistään kootusti saatavilla.

Tulosten saatavuus olisi tarpeen, kun ottaa huomioon energiamurroksen synnyttämän raaka-ainetarpeen lähivuosikymmeninä. EU:n nykyistä fossiiliriippuvuutta (72% energian kokonaiskulutuksesta) ei korvata Pariisin ilmastosopimuksen edellyttämässä aikataulussa ilman jäsenmaiden tiivistä yhteistyötä ja parhaiden käytäntöjen hyödyntämistä.

Sama koskee kansallista lainsäädäntöä. Kuten työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Riikka Aaltonen (kuvassa) Brysselissä totesi, EU:n jäsenmaissa on tällä hetkellä kaikkiaan 382 kaivannaisalaa koskevaa lakia ja 975 politiikkatoimea. Toimintatapojen yhdenmukaistaminen voisi olla kaikkien eduksi, mikäli tavoitteena on tiettyjen perusvaatimusten, kuten vastuullisuuden, turvallisuuden ja avoimuuden edistäminen.

Koordinaatio olisi tarpeen myös merenalaisen louhinnan säätelemiseksi. Vaikka YK:n kansainvälinen merenpohjajärjestö (ISA) vastaa sitä koskevasta ohjeistuksesta, tarvitsisi EU yhteistä puhetorvea, joka arvioisi avoimesti ja koordinoidusti louhinnan vaikutuksia merenalaiseen luontoon ympäristöriskien välttämiseksi.

Energiamurros on siitä kiusallinen aihe, että kaikki kannattavat sen toteuttamista, mutta kukaan ei osaa sanoa mistä sen edellyttämät raaka-aineet hankitaan. Suomessakin on paljon toimijoita, joiden mielestä energiamurroksen aiheuttama luonnonvarojen kysyntä tulisi ulkoistaa kolmansiin maihin.

Pidän tällaista ajattelua moraalisesti arveluttavana. Jos ja kun fossiiliriippuvuudesta on hankkiuduttava nopeasti eroon, teollisuusmailla on velvollisuus toimia suunnannäyttäjinä ja vastata mahdollisuuksien mukaan myös sen toteuttamisessa tarvittavien raaka-aineiden tuotannosta.

EU:n jäsenmaiden olisi tehtävä kaikki mahdollinen metallien ja mineraalien kierrätysasteen kehittämiseksi sekä erilaisten säätelymekanismien yhtenäistämiseksi. Vastuullisuuden, turvallisuuden ja avoimuuden olisi oltava kaiken toiminnan lähtökohtana.

Aikamme suurimman murroksen läpiviemiseen tarvitaan yhteistä toimielintä, joka koordinoisi valmisteluja ja auttaisi jäsenmaita uusien käytäntöjen toimeenpanossa. Samalla se voisi jakaa tietoa kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä edistävien ohjauskeinojen käyttöönotosta. Tehtävään sopisi parhaiten EU-virasto, joka vastaisi luonnonvarakysymyksiä koskevasta tiedonkeruusta, valvonnasta ja ohjeistuksesta.

Voisiko Suomi toimia tässä aloitteentekijänä? Se sopisi hyvin ensi syksynä alkavan puheenjohtajakauden asialistalle.

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja on Kestävän kaivostoiminnan verkoston pääsihteeri ja Green Budget Europe -järjestön toiminnanjohtaja.