Kuvaus yrityksestä

Agnico Eagle Finland Oy operoi Kittilän kaivosta ja harjoittaa malminetsintää Suomessa ja Ruotsissa. Emoyhtiö Agnico Eagle Mines Limited on kanadalainen kullantuottaja, jolla on kaivoksia Kanadassa, Australiassa, Suomessa ja Meksikossa. Näiden maiden lisäksi sillä on malminetsintä- ja kehityshankkeita Yhdysvalloissa, Kolumbiassa ja Ruotsissa. Agnico Eagle on haluttu kumppani kaivosteollisuudessa, ja se on saanut tunnustusta ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen ja hallintoon liittyvistä käytännöistään.

Kittilän kaivos sijaitsee Lapissa noin 900 kilometrin päässä Helsingistä ja noin 200 kilometrin päässä Rovaniemeltä pohjoiseen. Agnico Eagle Finland aloitti malminetsinnän Kittilässä vuonna 2006 ja malmin louhinnan ja kullan rikastuksen Kittilän kaivoksella vuonna 2008. Ensimmäinen kultaharkko valettiin tammikuussa 2009, josta kaivoksen kaupallinen tuotanto käynnistyi.

Kittilän kaivoksen toiminta käynnistyi avolouhoksesta, joka päättyi vuoden 2012 lopussa. Siitä lähtien malmia on louhittu ainoastaan maanalaisesta kaivoksesta. Kaivoksen tämänhetkiset tuotantosuunnitelmat ulottuvat 2030-luvun puoliväliin.
Kittilän kaivoksella käynnistyi keväällä 2018 investointiohjelma, jonka myötä rakennettiin muun muassa 1044 metrin syvyyteen ulottuva kaivoskuilu, laajennetiin rikastamoa sekä tehostettiin jäteveden puhdistusta sulfaattien ja typen osalta. Vuoden 2023 aikana viimeiset näistä saatiin tuotannolliseen käyttöön.

  • Yhtiö on sitoutunut malminetsinnän vastuullisuusjärjestelmän toimintaperiaatteisiin.
  • Yhtiö on tiedottanut sitoutumisesta henkilöstölle.
  • Yhtiöllä on toimintaa erityisellä poronhoitoalueella.

TSM-Suomi standardin mukaiset tulokset

AAA
AA
A
B
C
Yhteisösuhteet Ympäristö Turvallisuus
Tulokset: 4.12.2024
Viimeisin ulkoinen vahvistus: 4.12.2024

Yhteiskuntavastuuraportti

Yritys lukuina

  • Raportoidut malmivarat: Malmivarat 26,9 Mt (4,14g/t) todetut 0,9 Mt (4,11 g/t), todennäköiset 25,9 Mt (4,14 g/t)
  • Raportoidut mineraalivarannot: Mitatut 4,2 Mt (2,91 g/t), osoitetut 13,6 Mt (2,93 g/t), mahdolliset 6,5 Mt (5,06 g/t)
  • Toiminnan aloitusvuosi: 2006 (malminetsintä) 2008 (kaivostoiminta)
  • Omien työntekijäiden määrä (31.12.): ks. AEF Oy Kittilän Kaivos yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Työntekijöiden pääasialliset asuinkunnat: ks. AEF Oy Kittilän Kaivos yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Vakituisten urakoitsijoiden määrä (31.12.): ks. AEF Oy Kittilän Kaivos yhteiskuntavastuuraportti 2023

Tietoja etsinnöistä

Agnico Eagle Finland Oy on harjoittanut malminetsintää vuodesta 2006 lähtien. Kittilässä sijaitsevilla malminetsintäalueilla arvioidaan olevan ainakin kultaa. Malminetsintämenetelminä käytämme syväkairausta, kallio- ja maaperänäytteiden ottoa iskuvasara-porausmenetelmällä, uranäytteenottoa, minikairalla toteutettua näytteenottoa (kivinäytteenotto), geofysikaalisia mittauksia, käsityökaluilla tehtyjä tutkimuskaivantoja, kaivinkoneella tehtyjä tutkimuskaivantoja sekä kallioperäkartoitusta ja pohjamoreeninäytteenottoa.

  • Varausalueiden lukumäärä ja pinta-ala: 0
  • Malminetsintälupa-alueiden lukumäärä ja pinta-ala: 52 kpl. 14516 ha.
  • Malminetsintälupahakemusten lukumäärä ja pinta-ala: 28 kpl, 10719 ha.
  • Valituksen alaisia malminetsintälupia: 0
  • Malminetsintäkairaus: 10,68 km

Ympäristö

Yhtiön ympäristökäytännöt:
Kyllä Ei
Sijainti luonnonsuojelualueella*
Vapaaehtoinen ympäristöjohtamisjärjestelmä**
Ympäristöriskien arviointi tehty
  • * RMMS Responsible Mining Management system, ei sertifioitu

  • Kaivoslain mukainen vakuus malminetsintälupa-alueilla: 130508€ (muut vakuudet 1256896€)

Avainluvut

  • Toiminta-alueella esiintyy uhanalaisia lajeja: kylla
  • Ympäristövaarallisten kemikaalien käyttö: 0
  • Luonnon monimuotoisuuteen liittyvät toimet: Työt suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman pienellä vaikutuksella ympäristöön ja muihin elinkeinoihin. Parvajoen purokunnostusprojekti. ks. AEF Oy Kittilän Kaivos yhteiskuntavastuuraportti 2023

Henkilöstö ja turvallisuus

Yhtiön henkilöstökäytännöt:
Kyllä ei
Henkilöstöaloitejärjestelmä
Koko henkilöstöä koskevat kehityskeskustelut
Henkilöstön koulutussuunnitelma
Tasa-arvosuunnitelma
Henkilöstöllä edustus yrityksen hallinnossa
Työterveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä*
Työturvallisuuskortti kaikilla alueella työskentelevillä
  • * RMMS Responsible Mining Management system, ei sertifioitu

Avainluvut

  • Koulutuspäivät keskimäärin: 11 tuntia/ henkilö
  • Sairauspoissaolot (pois lukien urakoitsijat): 0,26h/työntekijä/vuosi
  • Tapaturmataajuus: 0
  • Käytössä olevat työvuorojärjestelmät:
  • Naisten osuus työvoimasta: 33,33%

Vaikutus lähialueiden käyttöön ja toimeentuloon

Vaikutukset paikallisiin elinkeinoihin:

Kaikki mahdollinen hankinta tehdään paikallisilta yrityksiltä. Työt suunnitellaan siten, että vaikutuksia ei tule esim. poronelinkeinolle, metsätaloudelle tai maanviljelykselle. ks. AEF Oy Kittilän Kaivos yhteiskuntavastuuraportti 2023

Vaikutukset lähialueen virkistyskäyttöön:

Ei pysyviä vaikutuksia. ks. AEF Oy Kittilän Kaivos yhteiskuntavastuuraportti 2023

Vaikutukset maisema-arvoon:

Ei pysyviä vaikutuksia. ks. AEF Oy Kittilän Kaivos yhteiskuntavastuuraportti 2023

Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa

Sidosryhmäyhteistyö:

Sidosryhmäyhteistyö: Agnico Eagle Finland (Kittilän kaivos ja malminetsintä) käy aktiivista vuoropuhelua sidosryhmiensä kanssa muun muassa tapaamalla heitä säännöllisesti eri yhteyksissä, joita ovat
• avoimet ovet –tapahtuma
• kaivoksen yhteistyöryhmätapaamiset (mukana paikallisten sidosryhmien edustajat kaivoksen edustajien lisäksi)
• luvituksiin liittyvät tapaamiset ja kuulemiset (YVA)
• kyläillat
Tuemme paikallista urheilua ja kulttuuria sekä lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja hyvinvointia. Koronapandemian aikana olemme paikallisille yrityksille antaneet taloudellista tukea ympäristösertifikaatin saavuttamiseksi, mikä jatkuu edelleen myös vuonna 2023.
Kaivosyhtiöllä on Twitter-tili ja Facebook-sivu, joiden kautta kerrotaan ajankohtaisista asioista ja suunnitelmista sekä sidosryhmien esittämistä huolenaiheista. Agnico Eagle Finlandin verkkosivuilla on yhteydenottolomake palautteen antamista varten. Sidosryhmiä rohkaistaan keskusteluun ja yhteydenottoon näissä kanavissa:
• Verkkosivu
• Facebook: @AgnicoEagleFinland
• Twitter.
• Instagram
• LinkedIn

Tutkimus- ja yhteistyöhankkeet:

ks. AEF Oy Kittilän Kaivos yhteiskuntavastuuraportti 2023

Yhteiskuntavastuuraportti
Toiminta-alue
Kittilä, Sodankylä
Yhteystiedot:
Elsi Malkki
CCR Manager
AEF

Towards Sustainable Mining – TSM Suomi