Suomi siirtyy Arktisen neuvoston puheenjohtajaksi toukokuussa 2017. Tehtävä on kaksivuotinen ja osuu poikkeuksellisen kiinnostavaan ajankohtaan.
Arktisiin alueisiin kohdistuu tällä hetkellä monenlaisia paineita. Monet niistä juontavat juurensa ilmaston ja meriveden lämpenemisestä, jonka seurauksena pohjoisten napa-alueiden jää- ja lumipeite on nopeasti pienentynyt. Varovaisten arvioiden mukaan arktisilla alueilla koetaan jäättömiä kesiä viimeistään vuosisadan puoliväliin mennessä. Viimeaikaisen lämpötilan nousun perusteella on kuitenkin hyvin todennäköistä että tämä tapahtuu jo paljon aiemmin.
Olosuhteiden muutos näkyy ennen pitkää merikuljetusten lisääntymisenä Koillisväylän kautta Aasiaan sekä alueen luonnonvaroihin kohdistuvana kasvavana paineena. Jälkimmäisen osalta houkutus on ymmärrettävä, sillä kansainvälinen merioikeus tarjoaa mahdollisuuden luonnonvarojen hyödyntämiseen rannikkovaltioiden talousvyöhykkeen (200 meripeninkulmaa) ulkopuolisilla alueilla.
Asia ei ole ihan vähäpätöinen, sillä monet kalakannat ovat alkaneet hakeutua pohjoisten napa-alueiden kylmemmille vesille ilmaston lämpenemisen seurauksena. Kalakantojen siirtyminen tuo ennen pitkää paikalle myös kalastuslaivastot ellei kalavarojen hyödyntämisestä päästä sopuun ennen sitä.
Merenalainen kaivannaistoiminta on ollut vähemmän esillä, mutta sen läpimurto on vain ajan kysymys. Syyt sen kasvulle löytyy raaka-aineiden kysynnän lisääntymisestä teollisuudessa ja infrastruktuurin rakentamisessa.
Uusiutuvien energiamuotojen synnyttämä harvinaisten metallien ja mineraalien tarve aiheuttaa omat paineensa jääpeitteestä vapautuville alueille. Ihmiskunnan fossiiliriippuvuuden (85 prosenttia energian kokonaistuotannosta) korvaaminen merkitsee valtavaa luonnonvarojen lisätarvetta uusiutuvan energian, kuten aurinkopaneeleiden ja tuulivoiman, tuottamiseksi. Näitä raaka-aineita ei todennäköisesti löydy – tai niitä ei kyetä hyödyntämään – riittävästi mantereella. Tuolloin merenalainen toiminta voi olla ainoa vaihtoehto.
Norjalaisen öljy-yhtiön, Statoilin, edustaja kuvasi Tromssassa pidetyssä konferenssissa fossiiliriippuvuutta seuraavasti: Statoil tuottaa vuosittain 700 miljoonaa barrelia öljyä, joka energiaksi muutettuna tekee 1200 TWh/vuosi. Saksa, joka on panostanut jo vuosien ajan valtavasti aurinkoenergian kehittämiseen, tuottaa toistaiseksi aurinkoenergiaa vain 36 TWh/vuosi. Selvää on ettei öljyä, kivihiiltä ja maakaasua kyetä korvaamaan uusiutuvilla ellei samaan aikaan varauduta metallien ja mineraalien tuotannon massiiviseen lisäämiseen.
Pelkästään kierrätyksen varaan tätä ei voi rakentaa, sillä metallien kierrätysaste on toistaiseksi vain muutaman prosentin luokkaa EU:n alueella. Bioenergia ei tarjoa tähän liioin ratkaisua, sillä se tuottaa energiayksikköä kohden enemmän CO2-päästöjä kuin kivihiili. Samalla se pienentää metsien hiilinielua, joka on aivan olennainen tekijä ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Vaihtoehdoiksi jää merenalaisen kaivannaistoiminnan lisääminen sekä metallien ja mineraalien kierrätyksen tehostaminen samalla kun tulevaisuuden energiapalettia laajennetaan kaikkiin vähähiilisiin vaihtoehtoihin.
Arktisella neuvostolla on keskeinen rooli tasapainon löytämisessä pohjoisten luonnonvarojen hyödyntämisen ja ympäristönsuojelun välillä. Sen etuna on käytännönläheinen lähestymistapa, joka on mahdollistanut suurvaltojen rakentavan vuoropuhelun kansainvälisistä suhdanteista riippumatta.
Neuvoston haasteena on kuitenkin yksimielisyyteen perustuva päätöksenteko, jolloin yhteisymmärryksen löytyminen luonnonvarojen käytön säätelemiseksi, kalakantojen suojelemiseksi tai kokonaisten merialueiden rauhoittamiseksi voi olla vaikeaa.
Eero Yrjö-Koskinen
Kirjoittaja on Kestävän kaivostoiminnan verkoston pääsihteeri
