Sokli Oy on Suomen Malmijalostus Oy:n kokonaan omistama hankeyhtiö. Suomen Malmijalostus Oy:n perustehtävänä on maksimoida suomalaisten mineraalien arvo vastuullisesti. Suomen Malmijalostus Oy hankki joulukuussa 2020 Savukoskella Pohjois-Suomessa sijaitsevaan Soklin kaivoshankkeeseen liittyvät oikeudet.
Soklin fosfaattiesiintymä on löydetty vuonna 1967, ja sitä on tutkittu siitä asti. Fosfaatin sisältämä fosfori on tärkeä lannoitteen raaka-aine maataloudessa, ja sitä käytetään myös raaka-aineena akkuteollisuudessa. Fosfaatin lisäksi Soklin esiintymä sisältää useita vihreän siirtymän tarvitsemia raaka-aineita. Soklin uusi kaivospiiri on käynnissä olevan kaivospiiritoimituksen päätyttyä noin 5 900 hehtaaria.
Sokli Oy ei tee malminetsintää voimassa olevan kaivospiirin ulkopuolella. Olemme sitoutuneet kaivosvastuu- ja malminetsintäjärjestelmän periaatteisiin, ja ne huomioidaan toiminnan kehittämisessä. Kaivosvastuujärjestelmä otetaan käyttöön hankkeen edetessä luvitusvaiheeseen.
Soklin kaivoshankkeen alustava selvitys valmistui loppuvuonna 2022. Selvityksen tulokset osoittavat, että fosfaatin ja raudan lisäksi Sokli voisi tuottaa mm. harvinaisia maametalleja, jotka ovat välttämättömiä siirryttäessä uusiutuvan energian käyttöön. Sokli voisi tuottaa vähintään 10 % harvinaisten maametallien määrästä, joka Euroopassa tarvitaan kestomagneettien valmistukseen vuosittain. Tällä määrällä katettaisiin kestomagneettitarve 1500 teolliseen tuuliturbiiniin tai 2 miljoonaan sähköautoon. Lisäksi Soklista voitaisiin saada jopa yli 20 % Euroopan vuotuisesta fosfaatin tarpeesta. Soklin fosfaatilla voitaisiin valmistaa lannoitteita, joilla varmistettaisiin ruoantuontanto yli 60 miljoonalle ihmiselle vuodessa. Mineraalipotentiaalista on kuitenkin edelleen tutkittu vasta pieni osa.
Aluehallintovirasto myönsi kaivos- ja rikastustoimintojen suorittamiseksi Soklissa ympäristö- ja vesitalousluvan vuonna 2018. Maaliskuussa 2022 KHO palautti luvan aluehallintoviraston käsittelyyn. Tilanne on muuttunut vuonna 2018 luvitetuista suunnitelmista ja alustavan selvityksen tuloksena on tunnistettu asioita, jotka vaativat vielä jatkoselvityksiä. Sokli Oy peruutti Aluehallintovirastossa vireillä olevan lupaprosessin helmikuussa 2023. Mikäli jatkoselvitykset vahvistavat alustavan selvityksen johtopäätöksiä, ja YVA- ja luvitusprosessit saataisiin niiden jälkeen käynnistettyä, kaivoksen infrastruktuurin rakentaminen voisi alkaa 2030-luvun alkupuolella.
Sokli Oy ei tee malminetsintää kaivospiirin alueen ulkopuolella.
Kyllä | ei | |
---|---|---|
Sijainti luonnonsuojelualueella* | ||
Ympäristöjohtamisjärjestelmä ** | ||
Ympäristövaikutusten selvitys vaadittu (YVA-lain mukainen) | ||
Mittaukset pölylle | ||
Mittaukset melulle | ||
Mittaukset tärinälle | ||
Ympäristöriskien arviointi tehty | ||
Poikkeamia ympäristöluvasta *** | ||
Sulkemissuunnitelma kaivokselle | ||
Suunnitelma kaivoksen hallitulle alasajolle yllättävissä tilanteissa |
Kyllä | ei | |
---|---|---|
Henkilöstöaloitejärjestelmä | ||
Koko henkilöstöä koskevat kehityskeskustelut | ||
Henkilöstön koulutussuunnitelma | ||
Tasa-arvosuunnitelma | ||
Henkilöstöllä edustus yrityksen hallinnossa | ||
Työterveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä* | ||
Työturvallisuuskortti kaikilla alueella työskentelevillä | ||
Oma pelastusyksikkö |
Sokli Oy on kunnostanut ja purkanut alueella olleita rakennuksia ja aluetta on siistitty.
Suomen Malmijalostukselle toimiva vuoropuhelu Savukosken asukkaiden, päättäjien ja Soklin vaikutusalueen paliskuntien kanssa on erittäin tärkeää. Osallistumme aktiivisesti kaivosalan keskusteluun laajemminkin ja viestimme työstämme paikallistilaisuuksilla sekä verkkosivustomme kautta. Palautelomakkeen kautta voi antaa palautetta, joka tallennetaan sähköiseen käsittelyjärjestelmäämme.
Sokli Oy on savukoskelainen yritys. Järjestämme säännöllisesti Savukosken toimistollamme kahvitilaisuuksia, jonne kaikki kiinnostuneet voivat tulla keskustelemaan kanssamme ja kuulemaan ajankohtaisista Sokliin liittyvistä asioista.
Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy noin kerran kuukaudessa ja sen kautta kaikki kiinnostuneet voivat saada ajankohtaista tietoa Soklista. Soklin uutiskirjeen voi tilata osoitteesta: sokliuutiskirje.mineralsgroup.fi
Sokli Oy tekee hankkeeseen liittyen laajaa tutkimus- ja kehitystyötä koko mineraalipotentiaalin selvittämiseksi.