Yrityksen esittely

Kaivosyhtiö Hannukainen Mining Oy on perustettu vuonna 2015 Kolarin kunnassa sijaitsevan Hannukaisen esiintymän malmivarantojen hyödyntämiseksi. Kaivostoiminta on tarkoitus toteuttaa pääsääntöisesti alueilla, joilla on jo aiemmin ollut kaivostoimintaa eri kaivosyhtiöiden toimesta. Yhtiön tavoitteena on hyödyntää alueella sijaitseva rautaoksidi-kupari-kulta -esiintymä ja tuottaa rauta-, kupari-kulta- ja pyriittirikastetta. Louhinta tapahtuu avolouhintana kahdessa louhoksessa. Hanke on lupa- ja suunnitteluvaiheessa ja varsinainen tuotanto ei ole vielä alkanut.

Yrityksen omistaa kolarilainen perheyritys Tapojärvi Oy. Tapojärvellä on pitkä historia monipuolisessa kaivosurakoinnissa, materiaalinkäsittelyssä, kiertotaloudessa sekä tehdas- ja teollisuusprosessien hoidossa. Hannukainen Miningin toiminnan tukena on hankevaiheessa koko Tapojärven organisaatio.

Yritys lukuina

  • Tuotantomäärä: -
  • Kokonaislouhinta: -
  • Raportoidut malmivarat: 115 Mt (Fe 30,5 %, Cu 0,185 %, Au 0,112 ppm)
  • Raportoidut mineraalivarannot: 159 Mt (Fe 30%, Cu 0,18%)
  • Toiminnan aloitusvuosi: 2015 (yritys aloittanut, ei vielä tuotantoa)
  • Kaivoksen arvioitu jäljellä oleva elinikä: 20 vuotta tuotannon aloittamisesta 
  • Kaivosalueen pinta-ala: 2980 ha
  • Omien työntekijöiden määrä (31.12.): 6
  • Työntekijöiden pääasialliset asuinkunnat: Kolari (33,3%), Pohjois-Suomi (100%)
  • Vakituisten urakoitsijoiden määrä (31.12.): -
  • Käyttökate EBITDA: -
  • Maksettu yhteisövero: -

Tietoja etsinnöistä

Malminetsintää tehdään Kolarissa suunnitellun kaivoksen ympärillä, sekä Kittilässä Kelontekemässä. Kolarissa malminetsintä painottuu IOCG-malminetsintään, jossa tärkeimpinä mineraaleina ovat magnetiitti ja kuparikiisu. Kittilän Kelontekemässä malminetsintä painottuu kultaan ja kupariin. Malminetsintää tehdään mallintamalla ja tulkitsemalla vanhoja aineistoja, suorittamalla geofysikaalisia mittauksia ja timanttikairaamalla.

  • Varausalueiden lukumäärä ja pinta-ala: 0 kpl, 0 ha
  • Malminetsintälupa-alueiden lukumäärä ja pinta-ala: 1 kpl, 650,02 ha
  • Malminetsintälupahakemusten lukumäärä ja pinta-ala: 9 kpl, 3689,6 ha
  • Valituksen alaisia malminetsintälupia: 1
  • Malminetsintäkairaus: 0

Ympäristö

Yhtiön ympäristökäytännöt:
Kyllä ei
Sijainti luonnonsuojelualueella*
Ympäristöjohtamisjärjestelmä **
Ympäristövaikutusten selvitys vaadittu (YVA-lain mukainen)
Mittaukset pölylle
Mittaukset melulle
Mittaukset tärinälle
Ympäristöriskien arviointi tehty
Poikkeamia ympäristöluvasta ***
Sulkemissuunnitelma kaivokselle
Suunnitelma kaivoksen hallitulle alasajolle yllättävissä tilanteissa

  • Ympäristölupa myönnetty: ei
  • Ympäristönsuojelulain mukainen vakuus: -
  • Kaivoslain mukainen vakuus kaivoslupa-alueella: -
  • Kaivoslain mukainen vakuus malminetsintälupa-alueilla: 2500 €

Avainluvut

  • Kaivannaisjätteen määrä: -
  • Kaivannaisjätteen hyötykäyttö: -
  • Polttoaineiden kulutus: -
  • Muu energian kulutus: -
  • Energian kulutuksen tavoite: -
  • CO2-päästöt: -
  • Veden kulutus: -
  • Veden purku kaivosalueen ulkopuolelle: -
  • Patojen lukumäärä kaivosalueella: -
  • Toiminta-alueella esiintyy uhanalaisia lajeja: kylla
  • Ympäristövaarallisten kemikaalien käyttö: -
  • Luonnon monimuotoisuuteen liittyvät toimet: -

Henkilöstö ja turvallisuus

Yhtiön henkilöstökäytännöt:
Kyllä ei
Henkilöstöaloitejärjestelmä
Koko henkilöstöä koskevat kehityskeskustelut
Henkilöstön koulutussuunnitelma
Tasa-arvosuunnitelma
Henkilöstöllä edustus yrityksen hallinnossa
Työterveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä*
Työturvallisuuskortti kaikilla alueella työskentelevillä
Oma pelastusyksikkö
  • * Toiminta ISO 45001 mukaista. Ei sertifioitu.

Avainluvut

  • Koulutuspäivät keskimäärin: 4,7 pv/hlö
  • Sairauspoissaolot (pois lukien urakoitsijat): 1,41 %
  • Tapaturmataajuus: 0
  • Käytössä olevat työvuorojärjestelmät: Päivätyö
  • Naisten osuus työvoimasta:

Vaikutus lähialueiden käyttöön ja toimeentuloon

Vaikutukset paikallisiin elinkeinoihin:

Hankevaiheessa yhtiön toiminta vanhalla kaivosalueella on vähäistä. Kenttätöistä ja malminetsintätöistä tiedotetaan aina ennakkoon lähiasukkaille ja muille keskeisille sidosryhmille. Paliskunnan kanssa käydään keskustelua töiden suunnitteluvaiheessa poronhoidon ja malminetsintätöiden yhteen saattamiseksi. Myös muiden paikallisten elinkeinoharjoittajien kanssa pyritään käymään keskusteluja tulevien toimintojen yhteen saattamiseksi.

Yhtiön toiminnalla ei ole hankeaikana ollut merkittävää vaikutusta alueen elinkeinoihin. 

Vaikutukset lähialueen virkistyskäyttöön:

Vaikutukset lähialueen virkistyskäyttöön: Yhtiön arvion mukaan yhtiön toiminnalla ei ole hankeaikana ollut merkittävää vaikutusta lähialueen virkistyskäyttöön, koska alueella ei ole vielä säännöllistä toimintaa. 

Vaikutukset maisema-arvoon:

Vaikutukset maisema-arvoon: Yhtiön toiminnalla ei ole ollut merkittävää vaikutusta alueen maisema-arvoon. Tehdyt koerakenteet on sijoitettu vanhalla kaivosalueella sijaitsevalle soranottoalueelle , jolloin vaikutukset alueen maisemaan eivät ole yhtiön arvion mukaan merkittäviä. Alueelle on asennettu lisää pohjavesiputkia ja kairareikien merkkitolppia. Niiden vaikutukset maisema-arvoon on arvioitu vähäisiksi.

Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa

Sidosryhmäyhteistyö:

Hannukainen Mining Oy pyrkii avoimeen ja vuorovaikutteiseen kanssakäymiseen sidosryhmien kanssa. Yhtiö tiedottaa maanomistajia ja keskeisiä sidosryhmiä alkavista kenttätöistä ennen töiden aloittamista. Lisäksi yhtiö tiedottaa hankkeen etenemisestä ja yhtiön kuulumisista verkkosivuillaan, tiedotteissa sekä uutiskirjeillä.

 

Sidosryhmäyhteistyö: 

  • Yhteyttä sidosryhmiin ylläpidetään jatkuvasti. Viestintä- ja vuorovaikutuskanavina ovat muun muassa Vänkätupa, puhelin, sähköposti ja sidosryhmätilaisuudet (8), sähköiset uutiskirjeet (6 kpl), lehti-ilmoitukset, tiedotteet (4 kpl) ja www-sivut (17 verkkosivutiedotetta).
  • Vuoden 2023 lopulla Kolarin kunnan asukkaille suunnattiin kaivoshanketta koskeva sidosryhmäkysely, jossa selvitettiin kolarilaisten suhtautumista kaivoshankkeeseen sekä heidän odotuksiaan ja huoliaan hankkeeseen liittyen.
  • Sidosryhmille on luotu myös useita palautekanavia. Palautteiden käsittelyyn on luotu järjestelmä, ja kaikkiin asiallisiin palautteisiin vastataan. Toimintaa pyritään kehittämään saadun palautteen mukaisesti.
  • Vuoden 2023 aikana jatkettiin keskusteluja kunnan vetämän yhteistyöfoorumin käynnistämisestä keskeisten sidosryhmien kanssa. 
  • Hannukainen Mining on mukana edistämässä Kolarin radan sähköistämistä.
  • Yhtiö tukee paikallista sekä ympäryskuntien seuratoimintaa panostaen etenkin lasten ja nuorten alueelliseen hyvinvointiin ja monipuolisiin harrastusmahdollisuuksiin. Yritys tukee ympäristö- ja kulttuuritoimintaa ja huolehtii työntekijöiden perheiden vapaa-ajantoiminnasta.  
  • Vuonna 2023 pidettiin yksi tupailta. Lisäksi Hannukainen Mining oli edustamassa useissa tapahtumissa, kuten messuilla ja yleisötapahtumissa. Kolarin toimisto, Vänkätupa, oli avoinna 41 kertaa vuoden aikana ja käyntikertoja oli yhteensä 780. 

Tutkimus- ja yhteistyöhankkeet:

  • Kierroksia biopeittoon – Kiertotaloutta edistävät uudet alueelliset toimintamallit ja biopeittoratkaisut kaivosten jälkihoidossa. Projektin toteuttavat Luonnonvarakeskus ja Geologian tutkimuskeskus 1.10.2020-30.6.2023 välisenä aikana. Hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto, GTK, Luke, Boliden Kevitsa Mining Oy, Hannukainen Mining Oy, Napapiirin kuljetus Oy, Napapiirin Energia ja Vesi Oy, Sodankylän kunta, Kittilän kunta.
  • Dig_IT- hankkeessa kehitetään digitaalisia ratkaisuja kestävän kaivostoiminnan tarpeisiin. Hankkeen aikana seurataan online mittareilla Hannukaisen kaivosalueen ympärillä olevia vesistöjä ja kehitetään ratkaisuja tämän tiedon hyödyntämiseksi. Projekti on Horisontti2020 rahoitteinen ja se kestää neljä vuotta. Hankekumppaneita on mukana hankkeessa 15kpl ja niitä ovat mm. Tapojärvi Oy, Tampereen yliopisto ja Sintef Norlab AS. 
  • TYPKI-hankkeessa edistetään ravinteiden talteenottoa ja jalostamista teollisuuskemikaalien, rakennusmateriaalien ja lannoitteiden lisäaineiksi. Hankkeessa kehitetään uusia teknistaloudellisesti järkeviä ja pilotointivalmiita ratkaisuja jätevesien puhdistukseen ja ravinteiden talteenottoon sekä teollisuuden sivuvirroista uusia ravinneinnovaatioita ja kiertotaloustuotteita. Ensimmäisenä hyödynnettäisiin sivuvirtoja kaivossektorilta ja sitten muilta teollisuudenaloilta, kuten kemian- ja metsäteollisuudesta. Business Finlandin osarahoittaman kolmevuotisen (2021-2023) julkisen TYPKI – Typen kierto -yhteistyöhankkeen (Resource-wise nutrient recovery from industrial wastewaters) kokonaisbudjetti on 1,03 milj. euroa. Hanketta koordinoi VTT ja konsortiossa ovat mukana Oulun yliopisto, Tapojärvi, Aquaminerals, BioSO4, Brightplus, Teollisuuden Vesi, Agnico Eagle, Gasum, Hannukainen Mining, Valmet ja Yara Suomi.

Towards Sustainable Mining – TSM Suomi