Kuvaus yrityksestä

Yhtiö etsii arvo- ja akkumetalleja Peräpohjan alueelta. Yhtiö on tehnyt tutkimuksia alueella vuodesta 2011 lähtien, ja sillä on toimipisteet Ylitorniolla ja Rovaniemellä. Tällä hetkellä yhtiö on keskittänyt toimintansa em. kahden kunnan rajalla sijaitsevan, vuonna 2012 löydetyn Rajapalojen kulta- ja kobolttiesiintymän lisätutkimuksiin ja hankkeen kehittämiseen.

  • Yhtiö on sitoutunut malminetsinnän vastuullisuusjärjestelmän toimintaperiaatteisiin.
  • Yhtiö on tiedottanut sitoutumisesta henkilöstölle.
  • Yhtiöllä on toimintaa lakisääteisillä luonnonsuojelualueilla.
  • Yhtiöllä on toimintaa Natura 2000 -alueilla.
  • Yhtiöllä on toimintaa viranomaisten todentamilla luonnonsuojelun kannalta arvokkailla alueilla.
  • Yhtiöllä on toimintaa poronhoitoalueella.

Yhteiskuntavastuuraportti

Yritys lukuina

  • Raportoidut malmivarat:
  • Raportoidut mineraalivarannot: ~1,04 Moz AuEq
  • Toiminnan aloitusvuosi: 2011
  • Omien työntekijäiden määrä (31.12.): 9
  • Työntekijöiden pääasialliset asuinkunnat: Rovaniemi
  • Vakituisten urakoitsijoiden määrä (31.12.): 3

Tietoja etsinnöistä

Yhtiö toteuttaa malminetsintää Ylitorniolla ja Rovaniemellä. Pääsääntöisesti käytettyjä tutkimusmenetelminä ovat erilaiset geofysiikan mittaukset sekä käsin ja koneellisesti toteutettava maa- ja kallioperänäytteenotto. Vuonna 2023 syväkairauksia ei toteutettu laisinkaan. Yhtiö toteutti vuonna 2023 tutkimusalueillaan maaperänäytteenottoa ja geofysiikan mittauksia. Yhtiö etsii tutkimusalueiltaan kultaa ja kobolttia.

  • Varausalueiden lukumäärä ja pinta-ala: 1 kpl ja 292,34 km2
  • Malminetsintälupa-alueiden lukumäärä ja pinta-ala: 7 kpl ja 7624 ha
  • Malminetsintälupahakemusten lukumäärä ja pinta-ala: 5 kpl ja 3636 ha
  • Valituksen alaisia malminetsintälupia: 3
  • Malminetsintäkairaus: 0 (none in 2023)

Ympäristö

Yhtiön ympäristökäytännöt:
Kyllä Ei
Sijainti luonnonsuojelualueella*
Vapaaehtoinen ympäristöjohtamisjärjestelmä**
Ympäristöriskien arviointi tehty
  • * Mustiaapa-Kaattasjärven Natura 2000 alue (Natura-alueen pinta-ala 6117 ha, josta malminetsintä-aluetta n. 3000 ha) ja Romppaat Natura 2000 alue, 256 ha
  • * Oma järjestelmä, ei sertifioitu

  • Kaivoslain mukainen vakuus malminetsintälupa-alueilla: 58500

Avainluvut

  • Toiminta-alueella esiintyy uhanalaisia lajeja: kylla
  • Ympäristövaarallisten kemikaalien käyttö: 0
  • Luonnon monimuotoisuuteen liittyvät toimet: Natura-arvioinnin ja luvituksen yhteydessä mahdollisten vähäistenkin haittojen ja häiriöiden tunnistaminen, ja niiden ehkäiseminen. Yhtiö suunnittelee ja toteuttaa vapaaehtoisesti monenlaisia luontopositiivisia toimenpiteitä tutkimusalueillaan ja niiden välittömässä läheisyydessä (mm. alueiden hankinta, siirto pois metsätalouden piiristä ja niiden luonnontilaistaminen, linnunpönttöjen ja tekopesien rakentaminen ja asentaminen alueelle, erilaiset laji- ja luontotyyppiseurannat...). Yhtiö noudattaa ympäristöystävällisiä ja biodiversiteetin huomioivia toimintaperiaatteita kaikessa tutkimustoiminnassaan.

Henkilöstö ja turvallisuus

Yhtiön henkilöstökäytännöt:
Kyllä ei
Henkilöstöaloitejärjestelmä
Koko henkilöstöä koskevat kehityskeskustelut
Henkilöstön koulutussuunnitelma
Tasa-arvosuunnitelma
Henkilöstöllä edustus yrityksen hallinnossa
Työterveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä*
Työturvallisuuskortti kaikilla alueella työskentelevillä
  • * Oma järjestelmä, ei sertifioitu

Avainluvut

  • Koulutuspäivät keskimäärin: 5
  • Sairauspoissaolot (pois lukien urakoitsijat): 4,2
  • Tapaturmataajuus: 0
  • Käytössä olevat työvuorojärjestelmät: ei sovellu, joustava työaika
  • Naisten osuus työvoimasta: 22

Vaikutus lähialueiden käyttöön ja toimeentuloon

Vaikutukset paikallisiin elinkeinoihin:

Yhtiö hyödyntää alueen ja lähialueiden palveluita merkittävässä määrin. Palvelutarjonta Ylitorniolla ja Rovaniemellä, sekä lähikunnissa on erinomaista. Noin 95% hankinnoista tehdään Pohjois-Suomen alueelta, eli vaikutukset paikallisiin elinkeinoihin ovat positiivisia.

Vaikutukset lähialueen virkistyskäyttöön:

Malminetsinnällä ei ole havaittu olevan vaikutuksia alueen virkistyskäyttöön. Alueella kulkee syksyisin jonkin verran metsästäjiä, ja vähäisemmässä määrin marjastajia ja sienestäjiä. Satunnaisia retkeilijöitä tavataan tutkimusalueella muutamia kertoja vuositasolla. Virkistyskäyttömäärät eivät ole muuttuneet yhtiön toiminnan seurauksena suuntaan tai toiseen.

Vaikutukset maisema-arvoon:

Yhtiö tekee malminetsintää, eli vaikutuksia maisemaan ei ole.

Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa

Sidosryhmäyhteistyö:

Yhtiöllä tekee jatkuvaa yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ja panostaa hyvään vuorovaikutukseen paikallistahojen kanssa. Yhtiö järjestää avoimet ovet joka toinen tiistai paikallisella toimipisteellä, lisäksi avointen ovien tapahtuma järjestetään vuosittain myös maastossa. Yhtiö osallistuu erilaisiin, eri tahojen järjestämiin tiedotustilaisuuksiin tai tapahtumiin noin 10-15 kertaa vuodessa, jonka lisäksi se jakaa tietoa virallisissa neuvotteluissa ja tapaamisissa. Yhtiön toimitiloissa vierailee noin 5-10 eri sidosryhmää vuositasolla, mm. opiskelijoita, tutkimusorganisaatioita, järjestöjen ja yhdistysten jäseniä jne.

Tutkimus- ja yhteistyöhankkeet:

BATCircle 2.0, AIMEX, Biopeitto 2, SMARTEST, MinExTarget

Yhteiskuntavastuuraportti
Toiminta-alue
Rovaniemi ja Ylitornio
Yhteystiedot:
Noora Ahola
Toimitusjohtaja
Mawson Finland Ltd. ja Mawson Oy
0505213515

Towards Sustainable Mining – TSM Suomi