Kuvaus yrityksestä

Anglo American -konserniin kuuluva AA Sakatti Mining Oy suunnittelee Sakatin monimetalliesiintymän hyödyntämistä. Malmin louhintamäärä on noin 1,25–2,2 miljoonaa tonnia vuodessa. Kaivoksen toiminta-aika on noin 20 vuotta. Päätuotteita tulevat olemaan joko yhteisrikaste tai erilliset kupari- ja nikkelirikasteet. Hankealue sijaitsee Sodankylän kunnassa noin 15 km kuntakeskuksesta koilliseen Kitisen itäpuolella.

Sakatin esiintymä sijaitsee Sodankylässä Viiankiaavan Natura 2000 – alueen ja soidensuojelualueen länsilaidalla, syvällä Viiankiaavan alla. Tehdasalue tulee sijoittumaan Kuusivaaraan. Kaivosalueelle tarvitaan uusi yhdystie. Kaivos liitetään kantaverkkoon uudella Kitisen länsipuolisella 25 km pituisella 110 kV voimajohdolla. Rikaste kuljetetaan maantiekuljetuksina Kemin tai Oulun satamaan.

Hankkeen suunnitteluun sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki, 252/2017) mukaista YVA-menettelyä. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa (YVA-selostus) esitetään tiedot hankkeesta, vaihtoehdoista ja arviointi todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. Sakatin monimetalliesiintymän kaivoshanke, Sodankylä (ymparisto.fi) sivustolta löytyy yhteysviranomaisen 16.8.2024 antama perusteltu päätelmä hankkeesta. Hankkeen vaikutuksista on meneillään luonnonsuojelulain 65 §:n tarkoittama Natura-arvioinnin päivitys.

  • Yhtiö on sitoutunut malminetsinnän vastuullisuusjärjestelmän toimintaperiaatteisiin.
  • Yhtiö on tiedottanut sitoutumisesta henkilöstölle.
  • Yhtiöllä on toimintaa lakisääteisillä luonnonsuojelualueilla.
  • Yhtiöllä on toimintaa Natura 2000 -alueilla.
  • Yhtiöllä on toimintaa viranomaisten todentamilla luonnonsuojelun kannalta arvokkailla alueilla.
  • Yhtiöllä on toimintaa poronhoitoalueella.
  • Yhtiöllä on toimintaa erityisellä poronhoitoalueella.

TSM-Suomi standardin mukaiset tulokset

AAA
AA
A
B
C
Yhteisösuhteet Ympäristö Turvallisuus
Tulokset: 19.6.2024
Viimeisin ulkoinen vahvistus: 19.6.2024

Yhteiskuntavastuuraportti

Yritys lukuina

  • Raportoidut malmivarat: -
  • Raportoidut mineraalivarannot: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Toiminnan aloitusvuosi: 2004 (Suomessa)
  • Omien työntekijäiden määrä (31.12.): ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Työntekijöiden pääasialliset asuinkunnat: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Vakituisten urakoitsijoiden määrä (31.12.): ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Tietoja etsinnöistä

Anglo American on harjoittanut Suomessa malminetsintää vuodesta 2004 lähtien. Malminetsintälupa-alueet sijaitsevat pääosin Sodankylän kirkonkylän pohjoispuolella ja ne sijoittuvat kahden paliskunnan (Sattasniemen, Oraniemen) alueille. Malminetsintäalueilta etsitään nikkeliä, kuparia ja platinaryhmän metalleja (Ni-Cu-PGE). Anglo American käyttää yleisimpinä malminetsintämenetelminään kallioperäkartoitusta, syväkairausta, geologista vasara- ja maaperänäytteenottoa, maasto- ja aerogeofysikaalisia mittauksia sekä pohjamoreeninäytteenottoa.

  • Varausalueiden lukumäärä ja pinta-ala: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Malminetsintälupa-alueiden lukumäärä ja pinta-ala: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Malminetsintälupahakemusten lukumäärä ja pinta-ala: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Valituksen alaisia malminetsintälupia: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Malminetsintäkairaus: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Ympäristö

Yhtiön ympäristökäytännöt:
Kyllä Ei
Sijainti luonnonsuojelualueella*
Vapaaehtoinen ympäristöjohtamisjärjestelmä**
Ympäristöriskien arviointi tehty
  • * Soidensuojelun perusohjelma, Natura 2000

  • Kaivoslain mukainen vakuus malminetsintälupa-alueilla: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Avainluvut

  • Toiminta-alueella esiintyy uhanalaisia lajeja: kylla
  • Ympäristövaarallisten kemikaalien käyttö: -
  • Luonnon monimuotoisuuteen liittyvät toimet: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Henkilöstö ja turvallisuus

Yhtiön henkilöstökäytännöt:
Kyllä ei
Henkilöstöaloitejärjestelmä
Koko henkilöstöä koskevat kehityskeskustelut
Henkilöstön koulutussuunnitelma
Tasa-arvosuunnitelma
Henkilöstöllä edustus yrityksen hallinnossa
Työterveys- ja turvallisuusjohtamisjärjestelmä*
Työturvallisuuskortti kaikilla alueella työskentelevillä

Avainluvut

  • Koulutuspäivät keskimäärin: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Sairauspoissaolot (pois lukien urakoitsijat): ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Tapaturmataajuus: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Käytössä olevat työvuorojärjestelmät: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023
  • Naisten osuus työvoimasta: ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Vaikutus lähialueiden käyttöön ja toimeentuloon

Vaikutukset paikallisiin elinkeinoihin:

ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Vaikutukset lähialueen virkistyskäyttöön:

ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Vaikutukset maisema-arvoon:

ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa

Sidosryhmäyhteistyö:

ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Tutkimus- ja yhteistyöhankkeet:

ks. AA Sakatti Mining Oy yhteiskuntavastuuraportti 2023

Towards Sustainable Mining – TSM Suomi